Kalliorakentaminen

Kalliorakennus onnistuu meiltä kaikenlaisissa olosuhteissa

Kalliorakennus on yleistä esimerkiksi infrastruktuuri projekteissa, joissa kallioon rakennetaan tukevia perustuksia. Myös kaivos- ja louhintaurakat ovat yleisiä kohteita, joissa kalliorakentaminen osaaminen on ratkaisevassa asemassa. Kalliorakentamisessa on oleellista varmistaa rakenteiden kestävyys ja turvallisuus, sillä virheellisesti toteutettu kalliorakentaminen voi aiheuttaa vakavia seurauksia. Laadukkaasti toteutettu kalliorakentaminen vaatii ammattitaitoista henkilöstöä sekä asianmukaista kalustoa.

Olemme tottuneet työskentelemään olosuhteissa, jotka asettavat erikoisvaatimuksia. Kalliorakentamisessa haastavia olosuhteita ovat korkealla, ahtaissa tiloissa ja kaupunkialueella rakentaminen. Kalliorakentaminen haastavissa olosuhteissa on intohimomme, ja olemme taitavia keksimään innovatiivisia ratkaisuja myös tilanteissa, joissa vastaus ei löydy oppikirjasta.

Kalliorakennus voi sisältää monenlaisia tehtäviä kuten tunnelien louhimista, injektointia, kallioporausta ja -pulttausta. Meiltä löytyy tarvittava kalusto ja osaava henkilöstö monenlaisiin urakoihin, joten olipa kalliorakentamisen tarve mikä tahansa, me hoidamme sen.

Ota yhteyttä
Injektointi

Teemme injektointi­työt aidosti tilaajan etujen mukaan

Teemme kaikki injektointityöt tiivistysinjektoinneista kallioinjektointeihin kemiallisina ja sementti-injektointeina. Olemme kerryttäneet osaamista hyvin monenlaisista kohteista ja vankka kokemuksemme injektointiaineista ja -tekniikoista takaa sen, että osaamme valita oikean ratkaisun tilaajan tarpeisiin – haluamme tehdä työn aidosti hyvin ja kustannustehokkaasti.

Lue lisää
Injektointi
Esimerkke­jä tekemis­tämme injektoin­neista

Esimerkke­jä tekemis­tämme injektoin­neista

• 100LM2 rakennus­urakat

5 asemaa, varikko ja 14 km ratatunnelia

• 100Kimolan kanava

Jälki-injektointi

• 100Hyvin­kää

Pilaantuneen maaperän pohjavesi-injektointi

Kalliotunnelin verhousrakenteet
Kalliotunnelin verhousrakenteet

Valitse meidät, kun haluat ammatti­maiset kalliotun­nelin verhousraken­teet

Vaikka kalliotunnelin verhousrakenteet toteutetaan aina suunnitellun verhousrakenteen mukaisesti eikä vaihtoehtoisille toteutuksille ole varaa, kannattaa työ antaa pitkän linjan ammattilaisten käsiin. Olemme asentaneet kalliotunnelin verhousrakenteita lukemattomiin kohteisiin ja tiedämme, mitä urakassa tulee ottaa huomioon.

Lue lisää
Esimerk­kejä asentamis­tamme verhousraken­teista

Esimerk­kejä asentamis­tamme verhousraken­teista

• 100

VT 12 Tampereen rantatunneli

• 100

Jokeri 2 -joukkoliikennetunneli

• 100

Karkunvuoren tunnelit

• 100

Pepallonmäen junatunneli

Kallioverkotus

Olemme kallioverkotuk­sissa nopeampia kuin muut

Kallioverkotuksilla on merkittävä rooli turvallisuudelle ja irtokappaleiden putoamisen estäminen vaatii oikein tehdyn kallioverkotustyön. Olemme toteuttaneet kallioverkotuksia monenlaisissa ympäristöissä, kuten valtaväylillä, metroasemilla, kaivoksilla, ja viemäritunneleissa. Oman osaavan henkilöstömme ansiosta työskentelynopeutemme on aivan omaa luokkaansa.

Lue lisää
Kallioverkotus
Esimerk­kejä asentamis­tamme kallioverko­tuksista

Esimerk­kejä asentamis­tamme kallioverko­tuksista

• 100

Länsimetron Kaitaan, Kivenlahden ja Soukan metroasemat

• 100

Henriksdalin jätevedenpuhdistamo

• 100

Lavianmäen junatunneli

• 100

Outokumpu Chrome, Kemin kaivos

Poraus ja pulttaus
Poraus ja pulttaus

Teemme poraukset ja pulttaukset vankalla kokemuksella

Suoritamme monenlaisia kallioporauksia tehden louhintareiät sekä reiät lujituspulteille ja rakennetartunnoille. Kalustostamme löytyvien käsikoneiden ansiosta pääsemme poraaman turvallisesti myös ahtaat paikat, jonne ei pääse koneilla. Hoidamme myös pulttaustyöt vuosien tuomalla rutiinilla.

Lue lisää kallioporauksesta

Lue lisää kalliopultauksesta

Esimerk­kejä tekemis­tämme porauksis­ta ja pulttauk­sista

Esimerk­kejä tekemis­tämme porauksis­ta ja pulttauk­sista

• 100jm

Blominmäen jätevedenpuhdistamo, pulttaus

• 100jm

Kemin kaivos, pulttaukset

• 100jm

Henriksdalin jätevedenpuhdistamo, poraus ja pulttaus

• 100jm

Posivan loppusijoituslaitoksen kapselikuilu, poraus ja pulttaus

Ruiskubeto­nointi

Hoidamme ruiskubetonoinnit kuiva- ja märkäseos­menetelmil­lä

Toteutamme niin koneen kuin käsin tehtävät ruiskutukset sekä kuiva- että märkäseosmenetelmillä. Meille on vuosien mittaan kertynyt ruiskubetonointikokemusta vaativimmistakin kohteista ja olemme myös yhdistäneet menetelmiä tilaajan tarpeiden mukaan. Tuomme aktiivisesti ajatuksiamme esille ja uskallamme myös ehdottaa tilaajalle kustannustehokkaampia sekä nopeampia ratkaisuja.

Lue lisää
Ruiskubeto­nointi
Esimerk­kejä tekemis­tämme ruiskubetonoin­neista

Esimerk­kejä tekemis­tämme ruiskubetonoin­neista

• 100

HSY Pasilan vesitunnelit

• 100

Lavianmäen junatunneli

• 100

Högbackan junatunneli

• 100

Länsimetro Espoonlahti

>Rusnaus
Rusnaus

Huolellinen kallion rusnaus parantaa turvallisuutta

Olipa tarpeesi koneellinen rusnaus tai viimeistelevä käsintehtävä rusnaus, me hoidamme sen. Hoidamme kallion rusnaustyöt huolellisesti ja tarkasti niin, että työturvallisuus sekä yleinen turvallisuus esimerkiksi valtateiden varsilla säilyy moitteettomana.

Lue lisää

Kallioankkurointi varmistaa rakenteiden ja rakennusten turvallisuuden

Kallioankkurointi on tärkeää, kun vetolujuutta ja vakautta vaativat kohteet halutaan tukea tiukasti kallioperään. Pitkän kokemuksen ansiosta teemme ankkurointityöt laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.

Lue lisää

>Kallion lujitus
Kallion lujitus

Kallion lujittaminen on vaativaa työtä, joka edellyttää vankkaa ammattitaitoa ja kokemusta.

Yksikään kohde ei ole täysin samanlainen. Siksi kallion lujittaminen vaatii ammattitaitoisen otteen ja laaja-alaisen ymmärryksen siitä, mitä tehdään. JIITEE lujittaa kalliota ammattitaitoisesti monenlaisiin kohteisiin.

Lue lisää

Referensse­jämme

Työskentelemme 24/7 Työskentelemme 24/7

Ota meihin yhteyttä

Jätä meille tarjouspyyntö ja yhteystietosi vapaamuotoisen viestin kera alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun pikimmiten yhteydessä.